Skip to content

River IT:n kyky ottaa haltuun kuntasektorin erityispiirteet, teki vaikutuksen heti alusta lähtien, kun Jämsän kaupungissa alettiin uudistamaan sotelaskutusta ohjelmistorobotiikan avulla.

– Kunta-alalla on omat koukeronsa, mutta River IT:llä päästiin nopeasti kartalle, miten meillä hommat toimii ja miten niitä kannattaa lähteä ratkomaan, kertoo kaupungin tietohallintopäällikkö Heli Helminen, joka toimi projektipäällikkönä talouden digitalisointihankkeessa.

Yhteistyön tuloksena on tähän mennessä syntynyt muun muassa kuntalaskutusrobotti Pena, joka korvasi merkittävän osan aiemmin manuaalityönä tehdyn ns. kuntalaskutuksen tehtävistä.

 

Hyvien tulosten takana sujuva yhteistyö

Jämsän kaupungin puolelta robottia olivat mukana suunnittelemassa ja testaamassa kaksi soten taloussihteeriä. He olivat erittäin tyytyväisiä työn toteutusprosessiin ja sen lopputulokseen.

– Karkeasti arvioituna työn määrä on nykyään enää kymmennesosa siitä, mitä se oli ennen River IT:n kanssa toteutettua ohjelmistorobottia.

Kokonaisuudessaan projekti River IT:n kanssa on Helmisen mukaan sujunut erinomaisesti.

– 28 vuoden ICT-urani aikana tämä on ollut paras projekti ikinä onnistumisen ja kommunikoinnin suhteen.

Onnistumisen takana Helminen näkee olevan nimenomaan River IT:n hyvän asiakasymmärryksen, kyvyn kuunnella asiakasta ja rohkeuden ehdottaa oikeanlaisia ratkaisuja.

– River IT:n asiantuntijoille voi helposti kertoa, että tällaiseen juttuun tarvittaisiin nyt ratkaisua ja kertovat suoraan, kannattaako sitä lähteä ratkaisemaan robotiikalla vai toimisiko siihen joku toinen ratkaisu paremmin. Aiomme jatkossakin tehdä yhteistyötä ja etsiä vaihtoehtoisia ratkaisuja manuaalisesti tehtäville rutiineille.

 

  • tehostaa
    0
    %
    vähemmän manuaalista työtä
  • yhdistää
    0
    eri järjestelmää
  • keskimäärin
    0
    kotikunta tarkistusta / kk

Asiakastarinat

Tutustu referensseihimme

Chemigate

Chemigaten talousraportointiin tuli hiljattain tarpeita muutoksille, kun uusien tytäryhtiöiden talousluvut haluttiin osaksi koko konsernin raportointia.
Lue miten onnistuimme

Jämsän kaupunki

Robotiikka vähensi manuaalista työtä jopa 90% Jämsän kaupungin sotelaskutuksessa.
Lue miten onnistuimme